Naisten 1. divisioonan välieräottelu pelataan lauantaina 26.7. klo 16:00 Palokan tekonurmella, kun kotijoukkue Jyväskylä Jaguars saa vastaansa Lohja Lionessesin. Panokset ovat kovat, sillä voitolla aukeaa tie sarjan finaaliin.
Jaguars lähtee otteluun kahden aikaisemman kohtaamisen aikana haalitut voitot vyön alla. Joukkueen toiminta on purrut hyvin lohjalaisiin ja voitot irtosivat lukemin 48–0 ja 44–3. Tulosrivien takaa löytyy kuitenkin tiukkaakin tiukempaa taistelua, jolloin Lionesses on osoittanut vaarallisuutensa.
Jaguarsin puolustuksen koordinaattori Jussi Liimatainen nostaa esiin keskittymisen merkityksen:
“Odotettavissa on varmasti jälleen tasoaan nostanut Lohja. Jyväskylässä Lionesses näytti, että pystyy rankaisemaan, jos meidän keskittyminen ei ole kohdillaan. Meillä on ollut pitkä tauko viimeisen runkosarjapelin jälkeen, mutta olemme pyrkineet harjoittelemaan laadukkaasti koko tauon ajan. Lähdemme peliin alusta lähtien kovalla asenteella ja pelaamme kovaa ja loppuun asti molemmin puolin palloa. Uskon, että kaikki pelaajat odottavat innolla viikonlopun välierää, sillä nyt on viimeinen mahdollisuus näyttää kotiyleisölle, mitä osataan.”

Myös Lohjan leirissä on latausta ilmassa. Joukkueen puolustuksen linjapelaaja Virpi Laine korostaa kehitystä ja nälkää:
“Tullaan antamaan kaikkemme ja katsotaan, mihin se riittää. Ollaan kehitytty tosi paljon kauden aikana ja oon ylpeä kaikista, etenkin rookieista. Saadaan myös pari loukkaantunutta pelaajaa takaisin kentälle tähän peliin, joten pelinappulat on erilaiset kuin edellisellä kerralla. Erika Lindholm on ehdottomasti yksi avainpelaajistamme hyökkäyksessä ja DL:ään paluun tehnyt puolustuksen monitaituri Vappu Kettunen tulee varmasti tekemään hienoja suorituksia.”
Jaguarsin kotiyleisölle on siis luvassa mielenkiintoinen kamppailu, jossa kaikki panokset ovat pelissä. Lohja Lionesses saapuu Jyväskylään altavastaajana mutta nälkäisenä haastajana, jolla ei ole mitään hävittävää ja täysi valmius antaa kaikkensa.
Tervetuloa kannustamaan Jaguars voittoon Palokan tekonurmelle lauantaina klo 16! Liput 5€/3€ ja kioski palvelee koko ottelun ajan. Tule kokemaan semifinaalitunnelma paikan päälle!
Kansikuva: Ismo Karttunen


