- Ajankohtaista, featured, miehet, naiset

Miesten ja Naisten peruskurssit käynnistyivät ryminällä!

Jaguarsin miesten ja naisten joukkueiden peruskurssit uusille harrastajille käynnistyivät keskiviikkona 13.9.

Naisten joukkueen peruskurssin ensimmäisellä kerralla oli mukana kymmenen uutta pelaajaa.

Miesten peruskurssi starttasi niin ikään keskiviikkona. Toinen harjoituskerta oli heti seuraavana päivänä. Yhteensä keskiviikkona ja torstaina mukana oli vanhojen partojen lisäksi komeat 25 uutta pelaajaa. Alla tunnelmia torstain treenivuorolta.

Mukaan ehtii vielä!

Vaikka olisit missannut ensimmäisen viikon harjoitukset, ehdit vielä mukaan sekä miesten että Naisten peruskurssille. Seuraavan harjoituskerta pidetään keskiviikkona 20.9.

Naisten kurssin aikataulu

Miesten kurssin aikataulu

Korkeakoulujoukkue kokoontui ensimmäistä kertaa

Keskiviikkona 13.9. järjestettiin Kampuksen kentällä myös Jyväskylän uuden korkeakoulujoukkueen ensimmäinen kokoontuminen. Korkeakoulujenkkifutista pelattiin Jyväskylässä aiemmin vuosina 2011-2017. Tämän jälkeen toiminnassa oli pieni suvantovaihe, mutta nyt koronavuosien jälkeen toiminta on lähtemässä uudelleen käyntiin hyvällä sykkeellä.

Joukkueen ensimmäisessä kokoontumisessa oli paikalla 24 pelaajaa, joista osalla on lajikokemusta entuudestaan. Huhujen mukaan muutama kokoontumisesta poissa ollut pelaaja on vielä liittymässä myöhemmin joukkueen mukaan.

Joukkueen harjoitustoiminta käynnistyi samana iltana Jaguarsin peruskurssin merkeissä.

Jaguars tekee joukkueen kanssa tiivistä yhteistyötä, ja toiveissa on, että mahdollisimman moni opiskelija innoistuisi lajista niin paljon, että pelit jatkuisivat opiskelijoiden kauden jälkeen myös Jaguarsissa.

Lupaava startti

Peruskurssin ja korkeakoulujoukkueen startin myötä aikuisikäisten harrastajien määrä on kasvamassa Jyväskylässä toista vuotta putkeen todella komeasti.

– Viime kaudella meillä oli iso rosteri, mutta osaltaan yhteistyö Mikkelin ja Joensuun kanssa pönkitti sitä. Bouncers pyrkii saamaan ensi kesäksi oman joukkueen kasaan, joten sieltä emme odottele apuja ensi kaudeksi. Hyvin alkaneiden peruskurssien myötä vaikuttaa lupaavalta, että saamme kasaan myös ensi kesäksi ison kokoonpanon, Jaguarsin päävalmentaja Vesa Peltola kertoo.