- Ajankohtaista, naiset

SM-finaali: otteluennakko

Kuva: Essi Helala

 Otteluennakko

Jyväskylä Jaguars – Helsinki GS Demons Finaaliottelu lauantaina 30.8. Palokan urheilukeskuksessa

Ensimmäistä kertaa varusteiden pukemisen jälkeen naisten SM-sarjan finaali pelataan muualla kuin Helsingissä. Jyväskylä Jaguarsilla on myös kunnia emännöidä ensimmäistä 11 vs 11 pelimuodon finaalia. Edellisen kerran Jaguars on ollut välierissä vuonna 2010 – lopputuloksena häviö Demoneille ja pronssimitali. Finaalitaistossa Jaguars on ollut edellisen kerran aikaisemman pelimuodon (semikontakti) aikana 2000-luvun alussa. Sen jälkeen kirkkaammista mitaleista on vain haaveiltu. Tänä vuonna väri kirkastuu, mutta tuleva koitos vasta näyttää riittääkö Jyväskylän ahkerointi kulttaan asti.

Vastakkain naisten SM-finaalissa asettuu tänä vuonna ennakkosuosikki GS Demons ja varmasti monelle yllätyksenä tullut runkosarjavoittaja Jyväskylä Jaguars. Heinäkuun alussa käydyssä runkosarjapelissä jyväskyläläiset onnistuivat yllättämään demonilauman ja peli päättyi Jyväskyläläisten hyväksi 7-6. Tämä voitto sytytti petolaumassa melkoisen liekin ja usko omaan tekemiseen kasvoi rysäyksellä. Tämä rysäys on kantanut Jyväskyläläiset koko loppukauden voitokkaasti jokaisen ottelun läpi. Välillä on voitettu pisteellä, välillä vähän useammalla, mutta sarjapisteet ovat aina päätyneet Jyväskylään.

GS Demons on esittänyt vakaampia otteita murskaamalla jokaisen vastuksensa runkosarjassa. Sarjataulukkoa katsoessa huomaa, että demonien maalisuhde on huimat 245 pistettä. Joukkue on luottanut vahvasti laitahyökkääjä Teea Kemppiseen, sekä pelinrakentaja Merita Bruunin omiin jalkoihin. Linja on sarjan isokokoisin ja tekee tasaista työtä, joten juoksupelit linjan keskeltä ovat tuoneet helsinkiläisille useita jaardeja ja aiheuttaneet harmaita hiuksia puolustuksen linjalle, sekä linebackeille. Paula Lehtisen paluu Suomen kentille tuo vaarallisen lisän molemmille puolille palloa. Jyväskylän hyökkäyksessa Demonseja varmasti erityisesti kiinnostaa Maija Turpeisen, Sari Kuosmasen ja Sanni Seppälän edesottamukset pallonkantajina.

Kumpi siis vie SM-sarjavoiton lauantaina Palokassa? Tasaisen vahvaa suoritusta esittänyt Demons, vai mustana hevosena yllättämään päässyt petolauma, joka on esittänyt äärimmäistä venyvyyttä ja taistelutahtoa tiukoissakin tilanteissa?

Se on ainakin varma, että heinäkuun kohtaaminen on jäänyt kirvelemään Demoneita sen verran, ettei mitään anneta ilmaiseksi ja sattuman varaan ei jätetä mitään. Villi huhu kertoo, että myös Demonien pelikirjaan on lisätty lisäpistepotku, Jaguarsin voitettua edellinen kohtaaminen tuolla naisten sarjassa aiemmin pistesuorituksella. Ole siis paikalla Palokassa lauantaina klo 13 katsomassa kenen kaulaan se kultainen mitali pujotetaan!

Miten tähän on tultu? Käy katsomassa kauden kulku ja raportit täältä.