Tappiottoman runkosarjan pelannut Jyväskylä Jaguars kohtaa lauantaina 24.8. kakkosdivisioonan välierässä Kuusankoski Cowboysin.
Välierän voittaja etenee kakkosdivisioonan finaaliotteluun, jossa panoksena on sarjan mestaruuspokaali Rautamalja.
Pääsyliput kannattaa ostaa ajoissa kide.app -palvelusta.
Ennakkolippu ma 19.8. – pe 23.8. | Pääsylippu tapahtuman portilta |
12 euroa | 15 euroa |
Tapahtuma 24.8.
Lippuluukku ja ovet tapahtumaan aukeavat lauantaina klo 12.00. Alkutahdit matsille iskee BOLO noin klo 12.40.
Insta:
@bolomusiikki
Spotify: https://open.spotify.com/artist/6y0EEwO6FXuzrtC7NwNRgL
BOLO, eli Samuel Taylor on Jyväskylän jenkkifutisperheelle tuttu tapaus. Samuel on pelannut korkeakoulujenkkifutista, toiminut aikoinaan DJ:nä Jaguaarien matseissa sekä esiintynyt vuoden 2021 juhlaottelussa.
Pandemian aikana BOLO otti riskin, kavensi työaikaansa ja alkoi jahdata unelmaansa ammattimuusikkona. Vuonna 2021 ensimmäisen EP:n sinkkujulkaisu “Tiedäthän sen” noteerattiin Spofifyn virallisella uuden suomalaisen musiikin listalla. Siitä lähtien BOLO on julkaissut uusia kappaleita tasaiseen tahtiin kasvattaen yleisöään. Alkuvuodesta 2023 julkaistu “Liidän tyylillä” on saanut soittoja myös valtakunnallisella radiokanavalla YleX:llä. Vyön alta löytyy myös paljon keikkailua, joista isoin yleisö oli Tikkurilafestivaalilla miehen esiintyessä Samu Haberin kanssa.
BOLOn vedon jälkeen vuorossa ovat aloittavien kokoonpanojen esittelyt ja Kick off-potkaistaan Viitaniemen taivaalle klo 13.00. Ottelun puoliajalla esiintyy vuorostaan Jay L.
Insta:
@jtodal
Spotify:
https://open.spotify.com/artist/1Lg1fhMVbhZL3rwrJDXQpb
Joona Lipponen, eli Jay L julkaisi 2023 englannin kielisen debyyttialbuminsa “The Process”. Mies on tehnyt yhteistyötä mm. Palefacen, Don Johnson Bigbandin ja Reksin kanssa. Heinäkuussa mieheltä tuli ulos suomenkielinen sinkku “Miellyttäjä”
Tapahtuman juontajana ja ottelun selostajana toimii mm. JYPin kotiotteluiden seremoniamestarina, Radio Keskisuomalaisen juontajana ja Stand Up-koomikkona tunnettu Tommi Tyrväinen.
Selostuksesta ei lajiosaaminen puutu, sillä Tommi on itse pelannut mm. Jaguaarien miehissä, junioreissa, kakkosjoukkueessa, korkeakoulujoukkueessa sekä Helsinki East City Giantsissa. Touchdowneja ja takareisien revähdyksiä kertyi peliuran aikana suunnilleen saman verran.
Viitaniemessä tältä kaudelta tuttuun tapaan tarjolla myös aasialaista ruokaa, grillin ja kioskin palvelut sekä pallon heittoa ja pihapelejä.
Vastustaja Cowboys
Kuusankoski Cowboys päätti Jaguarsin kauden viime vuoden pudotuspeleissä. Tuolloin Jaguars oli menettänyt hyökkäyksestään mm. vaihtoon lähteneen Atte Peltolan ja muita aloittavia takakentän pelaajia. Tällä kertaa pudotuspeleihin Cowboysia vastaan päästään liikkeelle paremmista lähtökohdista.
Cowboysin ehdoton vahvuus on joukkueen puolustuksen keskusta. Ison ja vahvan puolustuksen linjan takana pelaa agressiivinen tukimieskalusto tähtinään kokeneet Mikko Koivunen ja Niko Boman. Juokseminen Cowboysia vastaan ei todellakaan ole helppoa, vaan kokopäiväduunia.
Hyökkäyksen puolella Cowboysin Lucky Lukena häärii kokenut pelinrakentaja Mikko Lautamatti. Lautamatin vaarallisin revolveri on ikinuori laitahyökkääjä Ville Valtonen.
Viime kaudella Cowboys hävisi runkosarjassa yhden kerran East City Giantsille ja eteni lopulta sarjan finaaliin Rovaniemeä vastaan. Tiukka ottelu päättyi Nordmenin 14-6 voittoon. Tällä kaudella Cowboys taipui runkosarjassa kertaalleen Sipoo Buldogsille sekä Helsinki Wolverines Bluelle. Runkosarjan loppua kohden joukkue terästäytyi, josta on merkkinä mm. 0-7 voitto muuten tappiottoman kauden pelanneesta Bulldogsista. Puolivälierässä Cowboys kaatoi Mikkeli Bouncersin 24-0 ja lunasti näin paikan välierään Jaguarsia vastaan.
Kotipudotuspelit ovat olleet harvinaista herkkua – Älä missaa!
Edellisestä miesten KOTIpudotuspelistä on ehtinyt vierähtää 18 vuotta. Vuonna 2006 Jaguaarit kaatoi Spagettimaljassa GS Demonsin. Jaguaarit oli vuotta aiemmin pudonnut Vaahteraliigasta sarjatasoa alemmas. Ykkösdivisioonaan saatiin vaikeista lähtökohdista huolimatta kokoon vahva joukkue. Finaali alkoi jännittävissä tunnelmissa kun Niclas Carpelanin johtama 3 perättäistä Spagettimaljaa voittanut GS Demons asteli Säynätsaloon noin 300 katsojan eteen.
Ensimmäinen neljännes pyörittiin lähinnä keskellä kenttää, kummankaan joukkueen pääsemättä 20 jaardia lähemmäksi toisen maalialuetta. Toisella neljänneksellä nähtiin pallon menetyksiä puolin ja toisin. Aivan puoliajan lopussa Demons siirtyi 0-7 johtoon QB Harri Aution touchdownilla.
Puoliajan jälkeen Jaguaarien Esko Myllymäki tasoitti ottelun Jyväskylän ensimmäisellä drivella lukemiin 7-7. Molemmat joukkueet iskivät kolmannella neljänneksellä vielä kerran, kun Jussi Kähönen vei Demonsin ensin 7-13 johtoon, jonka jälkeen Jaguaarien Riku Haataja toi pelin tasoihin 13-13.
Päätösneljänneksen alussa Demonit siirtyivät johtoon Aution potkumaalilla. Esko Myllymäki vastasi kuitenkin heti palauttamalla aloituspotkun maaliin asti ja vei Jyväskylän ensi kertaa johtoon ottelussa 20-16. Johtoon päästyään Jaguaarit eivät enää antaneet Demonsille mahdollisuutta nousta mukaan otteluun. Jussi Lindqvist kasvatti keskisuomalaisten johdon 27-16 lukemiin ja Lari-Pekka Martikainen sekä Paavo Teittinen pysäyttivät Demonsin kiriyritykset syötönkatkoillaan. Tämän jälkeen pelinrakentaja Mikko Lyyran ei tarvinnut enää tehdä muuta kuin laittaa polvi maahan ja tuuletta ykkösdivisioonan mestaruutta.
Tsekkaa Jaguars-miesten somekanavilta postauksia muista Jyväskylän kotipudotuspelimatseista ennen lauantain 24.8. välieräottelua.
Runkosarjan pelaajatilastoja
Kuusi Jaguarsin pelaajaa kantoi palloa juosten yli kymmenen yrityksen verran. Pelinrakantaja Jack Brill oli jaardeissa ja touchdowneissa mitattuna joukkueen ykkönen. Eetu Mälkiä ja Mikael Vilhunen saivat keskushyökkääjistä eniten kantoja. Myös Juuso Rintamäki, Lauri Piirainen ja Niklas Nieminen etenivät runkosarjassa hyvällä juoksukeskiarvolla.
Pelaaja | Jaardit | Att | TDs | FUMs | YPC |
---|---|---|---|---|---|
#1 – Jack Brill | 211 | 34 | 5 | 1 | 6.2 |
#32 – Eetu Mälkiä | 180 | 34 | 2 | 2 | 5.3 |
#97 – Mikael Vilhunen | 148 | 38 | 2 | 3.9 | |
#30 – Juuso Rintamäki | 95 | 24 | 2 | 1 | 4.0 |
#92 – Lauri Piirainen | 82 | 17 | 1 | 4.8 | |
#28 – Niklas Nieminen | 68 | 11 | 1 | 6.2 |
Yhteensä Jaguars eteni runkosarjassa juoksemalla 835 jaardia 171 yrityksellä. Keskimäärin joukkue eteni yhdellä juoksulla 4,9 jaardia ja ottelua kohden 104 jaardia. Juoksutouchdowneja Jaguars teki yhteensä 12, eli 1,5 ottelua kohden.
Laitahyökkääjätilaston ykkösnimi ei varmasti yllätä Jaguarsin otteluita tänä vuonna seuranneita. Atte Peltola nappasi runkosarjassa 39 koppia, eteni niillä 785 jaardia ja teki 11 touchdownia. Kiinniotettujen maalien lisäksi Peltola potki Jaguarsille kauden aikana tukun pisteitä. Santeri Venäläinen, Olli Lahtinen, Juuso Kolari ja Veeti Vehkala pitivät kuitenkin kopeillaan huolen, ettei heittohyökkäys ole pelkästään Peltolan varassa. Myös keskushyökkääjäosasto kirjautti kauden aikana yhteensä 20 koppia. Viimeisessä ottelussa joukkueen mukaan liittynyt Rhinosin ykköslaituri Aati Vesala voi vielä olla Jaguarsille yllätyskortti pudotuspeleissä.
Receiving | Yards | Rec. | TDs | YPC |
---|---|---|---|---|
#21 – Atte Peltola | 785 | 39 | 11 | 20.1 |
#19 – Santeri Venäläinen | 303 | 19 | 3 | 15.9 |
#85 – Olli Lahtinen | 183 | 15 | 12.2 | |
#45 – Juuso Kolari | 166 | 9 | 2 | 18.4 |
#8 – Veeti Vehkala | 137 | 11 | 3 | 12.5 |
#30 – Juuso Rintamäki | 89 | 8 | 1 | 11.1 |
#97 – Mikael Vilhunen | 89 | 5 | 1 | 17.8 |
#13 – Sebastian Ahonen | 88 | 10 | 8.8 | |
#32 – Eetu Mälkiä | 56 | 6 | 9.3 | |
#2 – Aati Vesala | 16 | 2 | 1 | 8.0 |
#92 – Lauri Piirainen | 4 | 1 | 4.0 |
Kiinniottoja ei tietenkään olisi ilman pelinrakentajia. Jack Brill heitti runkosarjassa komeat 1843 jaardia, 21 touchdownia ja 8 syötönkatkoa. Kun lukemiin lisätään back up-pelinrakentaja Santeri Venäläisen tilastot, eteni Jaguars heittäen 126 onnistuneella heitolla yhteensä 1916 jaardia. Heittoyrityksiä oli yhteensä 235, joten onnistumisprosentti runkosarjassa oli 52,34 %.
Ottelua kohden Jaguars eteni heittäen 239 jaardia ja teki 2,75 heittotouchdownia. Syötönkatkoja tuli ottelua kohden 1,125. Alla oleva kaavio kuvaa paljon jaardeja Jaguars hankki runkosarjassa juoksemalla ja paljonko heittämällä.
Alla oleva graafi kuvaa puolestaan pelivalikoimaa. Montako juoksuyritystä ja montako heittoyritystä joukkueella oli runkosarjassa (myös pelinrakentajien kaikki juoksut tulkittu juoksupeleiksi):
Jaguarsin pelasi siis runkosarjassa hieman enemmän heitto-, kuin juoksupeliä. Joukkueen juoksukeskiarvo oli riittävän hyvää luokkaa uusien yritysten saamiseen, joten puolustajat joutuivat olemaan varpaillaan sekä juoksua että heittoa vastaan. Heittojen onnistuessa Jaguars onnistui kuitenkin todella hyvin ja keräsi roppakaupalla jaardeja.
Puolustuksen puolella taklaustilastossa erottuu selkeästi keskimmäinen tukimies Matias Laine, joka on kirjauttanut kauden aikana yhteensä 64 taklausta. Per peli se tarkoittaa kahdeksaa taklausta. Toisena tilastossa on puolustuksen linjamies Matti Niemi, jolla on joukkueesta eniten säkityksiä.
Takakentältä erottuvat Sebastian Ahonen, joka on kahdeksan maahanlyönnin lisäksi napannut seitsemän syötönkatkoa ja repinyt pallon vastustajilta kahdesti. Myös Juho Ylösen seitsemän maahanlyöntiä ja neljä syötönkatkoaon komea suoritus.
Defense | Solo | Assisted | Total Tak | TFLs | Sacks | FFs | FRs | INTs | PBs |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
#35 – Matias Laine | 45.0 | 38.0 | 64.0 | 6.5 | 1.0 | 1.0 | 1.0 | 1.0 | 2.0 |
#95 Matti Niemi | 20.0 | 19.0 | 29.5 | 8.0 | 3.0 | 1.0 | |||
#13 Sebastian Ahonen | 23.0 | 7.0 | 26.5 | 1.5 | 2.0 | 3.0 | 7.0 | 8.0 | |
#29 – Juho Ylönen | 23.0 | 4.0 | 25.0 | 1.0 | 1.0 | 4.0 | 7.0 | ||
#24 Joonas Laurila | 22.0 | 6.0 | 25.0 | 1.0 | 4.0 | ||||
#25 Henri Talvi | 19.0 | 5.0 | 21.5 | 1.0 | 2.0 | 4.0 | |||
#58 Nestori Mäkelä | 15.0 | 11.0 | 20.5 | 1.5 | 0.5 | 2.0 | 2.0 | ||
#23 Jiri Mäkinen | 14.0 | 12.0 | 20.0 | 3.0 | 2.0 | 2.0 | |||
#87 Matti Ojaniemi | 13.0 | 9.0 | 17.5 | 4.5 | 1.5 | 1.0 | 1.0 | ||
#80 Aapo Taipale | 11.0 | 11.0 | 16.5 | 3.0 | 2.0 | 1.0 | |||
#57 – Emil Almgren | 10.0 | 8.0 | 14.0 | 3.5 | 2.0 | ||||
#5 Jarno Mäkikoivu | 5.0 | 8.0 | 9.0 | 2.0 | |||||
#8 – Veeti Vehkala | 8.0 | 1.0 | 8.5 | ||||||
#10 Simeon Weyl | 5.0 | 5.0 | 7.5 | 4.0 | 2.5 | 1.0 | |||
#30 – Juuso Rintamäki | 5.0 | 4.0 | 7.0 | 0.5 | |||||
#21 – Atte Peltola | 5.0 | 4.0 | 7.0 | 1.0 | 1.0 | ||||
#28 Niklas Nieminen | 6.0 | 2.0 | 7.0 | 1.0 | 2.0 | ||||
#33 Kristian Luukkonen | 5.0 | 3.0 | 6.5 | 1.0 | |||||
#75 Jaakko Kaislakannas | 4.0 | 3.0 | 5.5 | 1.5 | 1.0 | ||||
#50 Mikko Haikkala | 3.0 | 5.0 | 5.5 | 1.5 | 1.0 | ||||
#11 Valtteri Stark | 3.0 | 3.0 | 4.5 | ||||||
#52 Jussi Liimatainen | 3.0 | 3.0 | 4.5 | 1.0 | |||||
#61 Kalle Lahtinen | 3.0 | 2.0 | 4.0 | 2.0 | 1.0 | ||||
#99 Patrik Mikkonen | 2.0 | 2.0 | 3.0 | 2.0 | 1.5 | ||||
#90 – Vilho Bernitz | 1.0 | 3.0 | 2.5 | ||||||
#60 Juho Kari | 2.0 | 1.0 | 2.5 | ||||||
#1 Jack Brill | 2.0 | 0.0 | 2.0 | ||||||
#19 – Santeri Venäläinen | 1.0 | 1.0 | 1.5 | ||||||
#61 Jarno Kelander | 1.0 | 1.0 | 1.5 | ||||||
#97 – Mikael Vilhunen | 1.0 | 1.0 | |||||||
#45 – Juuso Kolari | 1.0 | 1.0 | |||||||
#76 – Jani Lehtinen | 1.0 | 1.0 | |||||||
#67 Igor Kajander | 1.0 | 0.0 | 1.0 | ||||||
#3 – Elias Paalavuo | 1.0 | 1.0 | 2.0 | ||||||
#4 – John Marvel-Zuccola | 1.0 | 0.5 | |||||||
#32 – Eetu Mälkiä | 1.0 | 0.5 |
Yhteenveto
Välierä: Jaguars vs Cowboys
Lauantaina 24.8. Viitaniemessä
Portit auki klo 12.00
BOLO klo 12.40
Kick off klo 13.00
Jay L puoliajalla
Pääsyliput kannattaa ostaa ajoissa kide.app -palvelusta.
Ennakkolippu ma 19.8. – pe 23.8. | Pääsylippu tapahtuman portilta |
12 euroa | 15 euroa |