Vehkahallin romahtaminen heitti joulukuussa hieman kapuloita Jaguars-miesten rattaisiin.
Vuosi 2023 käynnistyi kuitenkin ryminällä yhteisellä Minicampilla, jossa olivat mukana myös Jyväskylän ulkopuoliset pelaajat.
Päävalmentaja Vesa Peltola kertasi loppusyksystä asetettuja tavoitteita ja korosti yhteisten minicampien ja harjoitusten merkitystä.
– Meillä on viime kausiin verrattuna komean kokoinen rosteri, mutta täytyy muistaa, ettemme voi kokoontua harjoittelemaan yhdessä koko joukkueena kolme kertaa viikossa. Tässä annamme todennäköisesti tasoitusta muille joukkueille. Kevään yhteiset minicampit sekä kaikkien yhteinen viikkoharjoitus kesällä ovat elinehdot sille, että olemme kesällä voittava joukkue.
Mikkeliläisten läsnäolo hyödynnettiin käyttämällä valtaosa ajasta juoksupelien läpikäymiseen, jotta molempien kaupunkien linjamiehet, pelinrakentajat ja keskushyökkääjät pääsevät samalle sivulle ja voivat jatkaa harjoittelua samalla sapluunalla omissa viikkotreeneissään.
Vuoden 2023 ensimmäinen neljännes
Jyväskylässä Jaguarsin miehet harjoittelevat nyt Vehkahallin romahdettua tiistaisin Killerillä ja keskiviikkoisin Vehkalammen lämmitetyllä ulkotekonurmella.
Seuraavat yhteiset Minicampit ovat Mikkelissä 22.1. sekä 26.2.
Näiden välissä Jaguars järjestää Try outin uusille tulokkaille Killerillä Super Bowlin jälkeisenä tiistaina 14.2.
– Pelaajatilanne näyttää jo nyt hyvältä, mutta uusia miehiä mahtuu kyllä mukaan, niin saamme harjoiteltua Jyväskylän viikkotreeneissä vielä laadukkaammin ja saamme jatkumoa uusista pelaajista myös tuleville vuosille. Kakkosdivisioona on hyvä sarjataso tulokkaille aloittaa jenkkifutis, päävalmentaja Peltola kertoo.
Super Bowl-viikonloppuna Jaguars julkaisee myös kauden 2023 alustavan rosterinsa.