- Ajankohtaista, jaguars, miehet

Jaguars lauantaina Mikkeliin

Jyväskylä Jaguars (3-0) matkustaa lauantaina Mikkeli Bouncersin (2-1) vieraaksi Urpolan tekonurmelle, jossa vastassa on hyvinkin tuttu joukkue. Viime kaudella mikkeliläisillä ei ollut sarjoissa omaa joukkuetta, jolloin moni Bouncersin pelaajista nähtiin Jaguarsin riveissä.

Bouncersin hyökkäystä johtaa QB Henri Heiskanen, joka pelasi Jaguarsissa enimmäkseen laitahyökkääjänä ja keskushyökkääjänä. Lisäksi hyökkäyksen linjamiehet Joel Asikainen, Joel Kaarna sekä puolustuksen linjan Pasi Harmoinen, Aaro Reijonen, Saku Kadding sekä takakentän Akseli Pöntinen pelasivat kaikki viime vuonna Jaguarsissa.

Henri Heiskanen pelasi viime kaudella Jaguarsissa. Tälle kaudelle hän palasi Bouncers-hyökkäyksen johtoon. Kuva: Jari Turunen

Farmisopimuksen myötä myös viime kaudella Jyväskylää edustaneet LB Iisakki Eskelinen, RB Panu Kinnunen, DL Jaan Paddar, DB Jarno Hanski sekä laitahyökkääjät Markus Pesonen ja Arttu Kettunen voivat edustaa tällä kaudella Mikkeliä. Tutun näköinen pelimies vastustajien riveissä on myös keskushyökkääjä Arttu Venäläinen, joka on Jaguars-laitahyökkääjä Santeri Venäläisen kaksoisveli. Molempien joukkueiden on syytä olla lauantaina tarkkana, ettei pukukoppiin pääse vakoojaa sisään.

– Joukkueemme vahvuus on kokemus. Suurin osa pelaajista on pelannut yli 10 vuotta ja ison osan siitä tällä samalla porukalla. Etenkin linjapelaajien kokemus auttaa meitä kentällä, Bouncersin pelaajavalmentaja Heiskanen kertoo.

Miten Jaguars kykeni uudistumaan vaikka lähtijöitä ja lopettajia oli yli kentällisen verran?

Bouncersiin ja Wolvesiin palanneiden pelaajien lisäksi Jaguarsista lähtivät Kuopio Steelersiin Henry Lehtonen ja Mathias Suutari. Puolustuksen linjan Jesse Ringborg ja Juuso Kivimurto ripustivat puolestaan harttarit naulaan ja Joonas Rautiainen vaihtoi pelaajasta valmentajaksi. Kuitenkin Jaguars on aloittanut kautensa komeasti kolmella voitolla. Miten joukkue siis on pystynyt uudistumaan suuresta lähtijöiden määrästä huolimatta?

– Koronavuosien jälkeen pelaajien rekrytoiminen on ollut taas mahdollista. Viime vuotisen yhteistyökauden jälkeen pelaajarekrytointia piti kohdentaa erityisesti linjapelaajiin ja siinä myös onnistuttiin. Linjapelipaikoilla pelaamaan kykenevien poolissa on nyt 17 miestä, Jaguarsin päävalmentaja Vesa Peltola taustoittaa.

Joona Purmonen, Igor Kajander ja kumppanit ovat saaneet Jaguarsin linjapelin parempaan kuntoon kuin moni odotti. Kuva: Jari Turunen

– Viime kauden aloittaviin pelaajiin verrattuna keski-iästä on karissut varmaan kymmenisen vuotta pois. Hyökkäyslinjan pelaajista mainittakoot Joona Purmonen ja Averett Collegessa hyökkäyksen linjaan siirtynyt Jarno Kelander. Puolustuksen puolella Matti Niemi ja Patrik Mikkonen ovat vastaavia pelaajia, joilla jalka nousee astetta ripeämmin, mutta pelikokemusta löytyy silti juniorimyllyn kautta jo vuosia. Taso linjapelissä on saatu pidettyä korkealla, jonka myötä voittajakin on tullut, Peltola kertoo.

Ylimääräistä latausta?

Aiheuttaako tuttuja vastaan pelaaminen ja lähestulkoon “paikallisottelu” erilaisen tunnelatauksen tähän otteluun?

– Ainahan se on mukava päästä tuttuja jätkiä vastaan pelaamaan ja varmasti jokainen haluaa näyttää parastaan tuttujen edessä. Varmasti on vähän eri fiilis kuin muissa peleissä, Heiskanen uskoo.

– Voi olla, että viime kauden tuttujen pelureiden kanssa saattaa kehkeytyä normaalia enemmän näsäviisasta sanailua downien jälkeen, mutta fyysistä sekä reilua vääntöä kyllä odotetaan, Peltola komppaa.

Peltola uskoo Jaguarsin tukimiesten ja juoksupuolustuksen olevan yksi ottelun ratkaisevia tekijöitä. Kuva: Jari Turunen

Entä mihin valmentajat uskovat ottelun ratkeavan?

– Nostaisin esiin meidän tukimiesosaston. Matias Laine on kyennyt siirtymään keskelle ja mukaan tulleet Aapo Taipale ja Nestori Mäkelä ovat pelanneet hyvin. Juoksupuolustuksemme on ollut tähän asti varsin vakuuttavaa, mutta tulevassa pelissä vastaan tulee toistaiseksi kovin haaste, Peltola ennakoi.

– Kummallakin joukkueella on ollut hyvin toimiva heittopeli. Siellä voi tulla isoja pelejä, millä ottelu ratkeaa, Heiskanen povaa.

Ottelu alkaa Urpolan tekonurmella lauantaina klo 13.00.

Seuraava kotiottelu sunnuntaina 7.7. – Mukana Tubetähti Veetu !

Kuva: Jari Turunen

Jaguarsin seuraava kotiottelu pelataan Viitaniemessä sunnuntaina 7.7. Tuolloin Jyväskylän vastustajana nähdään Kokkola Scorpions. Viime vuosina Jaguars on voittanut Kokkolan joka kerta, mutta yhtä kohtaamista lukuunottamatta pelit ovat olleet tiukkaa ja tasaista vääntöä.

Kauden kotiavauksessa saimme paljon positiivista palautetta tapahtuman ruokatarjonnan lisäämisestä sekä lapsille kohdennetusta oheisohjelmasta. Sunnuntain 7.7. otteluun ruokavaihtoja tulee saatavilla vielä runsaammin. Lisäksi tapahtumassa on mukana yli 100 000 Youtube-tilaajaa ja lähes 200 000 TikTok-seuraajaa omaava Veetu! 2022 Veetu palkittiin Vuoden positiivisimpana vaikuttajana!

Ennakkolipunmyynti starttasi jo viime kotimatsissa – Osta liput tulevaan tapahtumaan ennakkoon kide.app-palvelusta. Ostamalla lipun ennakkoon:

  • Säästät rahaa: Ennakkolipun hinta on 5 euroa, portilta liput myydään kympillä
  • Sujuvoitat tapahtuman alkua: Lippuluukulle ei muodostu jonoa
  • Autat mitoittamaan tarjonnan: Osaamme arvioida kioskituotteiden ja ruokatarjonnan riittävyyttä paremmin

Nähdään sunnuntaina 7.7. Viitaniemessä!

Artikkelikuva: Hilarious Hobbit