- Ajankohtaista, jaguars, miehet

Jaguars-miehet jäivät ilman voittoja avausturnauksessa

OTTELURAPORTIN TARJOAA TOTAL-HENKILÖSTÖPALVELUT

Jaguarsin miehet kohtasivat kauden avausturnauksessa Promesta Blazen ja Joensuu Wolvesin. Jyväskylän hyökkäys aloitti ensimmäisen ottelun vahvasti, kun Saulus Vanhatalo kantoi pallon maaliin pitkällä juoksulla. Eetu Mälkiä painoi vielä touchdownin jälkeen lisäpisteet taululle.

Puolustuksen puolella keskisuomalaiset eivät olleet turnauksen alussa hereillä ja Blaze pääsi tasoittamaan välittömästi pitkällä heittopelillä.

Jaguars vastasi omalla hyökkäysvuorollaan, kun Mikko Punkari tavoitti heitoillaan Juho Ylösen maalialueelta. Lisäpisteyritys kuitenkin epäonnistui. Samalla hyökkäysvuorolla toinen Jaguarsin hyökkäyksen syömähammas Mälkiä loukkasi itseään, eikä kyennyt enää pelaamaan turnauksessa kuin muutamia yksittäisiä downeja. Tämä sekoitti merkittävästi Jaguarsin hyökkäyksen pasmoja. Blaze vastasi ottelun kahdesta seuraavasta maalista ja siirtyi johtoasemaan. Avauspuoliskon lopulla Jaguars oli vielä lähellä maalia Punkarin tavoittaessa Ylösen maalialueelta, mutta tuomarit rankaisivat Ylöstä syötönvastaanotonhäirinnästä ja touchdown jäi syntymättä.

Toiselle puoliajalle tultaessa Jaguarsin puolustus oli saanut käytyä vastuunsa läpi ja alkoi pelata aivan erilaisella ilmeellä, kuin avauspuoliskolla. Blaze ei enää pystynyt maalintekoon. Sen sijaan keskisuomalaisten puolustus nappasi pari syötönkatkoa, joista Ylönen palautti toisen maaliin asti ja toi Jaguarsin pisteen päähän Blazesta. Ottelun lopussa Jaguars-hyökkäys juoksi maalialueelle vielä komealla option-pelillä, mutta jo toistamiseen touchdowniin päättynyt peli hylättiin melkoisen torikokouksen päätteeksi. Näin Blaze vei avausottelusta voiton nimiinsä yhden pisteen erolla.

Puolustus taisteli Wolvesia vastaan

Wolves-ottelu oli kahden väsyneen joukkueen puolustustaistelua. Joensuulaiset olivat Jaguarsin tavoin liikkeellä pienellä kokoonpanolla ja olivat lähteneet liikenteeseen Itä-Suomesta jo kello 2.00 yöllä.

Molempien joukkueiden puolustukset pystyivät toistuvasti pysäyttämään vastustajien hyökkäykset. Jaguarsin puolustuksen linjassa Juuso Rintamäki ja Jesse Ringborg painoivat hurjasti, kahteen suuntaan urakoinut Saulus Vanhatalo ja tukimies Jiri Mäkinen kirjauttivat komeat määrät taklauksia. Ylönen sekä ensimmäisiä otteluaja miehissä pelannut Roope Korhonen nappasivat syötönkatkot. Ottelun ratkaisuna voidaan pitää Punkarin päivän ensimmäistä syötönkatkoa, jonka Wolves palautti maaliina asti. Tämän jälkeen Mälkiää kaivanneen hyökkäyksen jänikset alkoivat viimeistään loppua hatusta, eikä draiveilla kertynyt useastikaan uusia yrityksiä. Joensuu onnistui tekemään ottelussa vielä toisen maalin pelinrakentaja Rubinin komealla juoksupelillä. Näin Wolves vei kahden pienellä rosterilla pelanneen joukkueen taistosta voiton Itä-Suomeen kahdella touchdownilla.

Jaguars-miesten kausi jatkuu kotiturnauksella Jyväskylän Viitanimessä lauantaina 23.7. Blazea ja Sipoo Buldogsia vastaan.

Artikkelikuva: Jari Turunen