Jyväskylä Jaguars-miesten pudotuspelipaikka varmistui viikonloppuna, vaikka joukkueen omat peliesitykset olivat kaikkea muuta kuin kaunista katsottavaa.
Jyväskylän vieraspeli Rovaniemeä vastaan alkoi rähmäyksellä. Nordmen rokotti puolestaan Jaguars-puolustusta komeilla heitoilla. Ottelun kulku noudatteli myöhemminkin samaa kaavaa. Nordmen-puolustus pelasi hyvin ja pakotti Jaguarsin virheisiin.
Näin kotijoukkueen hyökkäys pääsi lähtemään omiin vuoroihinsa loistavista kenttäasetelmista ja sai pisteitä aivan liian helposti. Pelin harvoihin hyviin Jaguars-hetkiin lukeutuivat Juho Ylösen ja Sebastian Ahosen syötönkatkot. Loppulukemat kirjattiin pelin päätteeksi 50-2 Rovaniemen hyväksi.
Pudotuspelipaikka varmistui silti
Jaguarsin oman esityksen perusteella on vaikea kuvitella, että joukkue olisi varmistanut viikonlopun aikana play off-paikan. Näin kuitenkin kävi, kun lohkon viimeisellä sijalla oleva Karleby Goats nappasi kauden ensimmäisen voiton Kuopion ja Kiuruveden yhteisjoukkuetta Flying Fishcocksia vastaan. Savolaisten tappio Goatsille tarkoittaa sitä, ettei Fishcocks voi enää nousta Jaguarsin ohi lohkokakkoseksi, vaikka se voittaisi tulevan viikonlopun ottelun Jaguarsia vastaan.
Tulevana viikonloppuna kalakukkojen kimppuun ilman paineita
Jaguarsille tieto pudotuspelipaikan varmistumisesta on varmasti tervetullut. Jyväskylän farmijoukkue Wolves pelaa samana päivänä oman turnauksensa kolmosdivisioonasta, jolloin Jyväskylän kokoonpanosta ovat sivussa mm. Iisakki Eskelinen, Panu Kinnunen, Markus Pesonen ja Jarno Hanski.
Steelersin liigajoukkueella on puolestaan vapaa viikonloppu Vaahteraliigasta, jonka myötä Fishcocksilla lienee kohtalaisen hyvät mahdollisuudet saada apuja kotimatsiinsa ykkösjengiltään.
Pudotuspelipaikan ratkettua Jaguars voi kuitenkin lähteä otteluun taistelemaan voitosta ilman paineita, oli vastustajan paidassa sitten kuka tahansa. Rovaniemellä kärsityn tappion jälkeen joukkueella on varmasti halu esittää parempia otteita.
Ottelu Fishcocksia vastaan alkaa lauantaina Rauhalahden kentällä klo 13.00.
Artikkelin kuva: Matias Leppämäki