- Ajankohtaista, featured, jaguars, naiset, Uncategorized

Jaguars naiset voittoon runkosarjan viimeisessä kotipelissä

Sunnuntaina 3.7. pelattiin Jaguars naisten runkosarjan toinen ja samalla viimeinen kotipeli helteisessä Säynätsalossa. Vastaan asettui Wolverines Blue, joita Jaguars ei ollut kohdannut aikoihin. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun taistelemaan voitosta pudotuspelipaikka mielessään.

Viime pelin tiukan tappion jälkeen Jaguarsilla oli kahden viikon tauko, jonka aikana hiottiin pelikuvioita kuntoon. Wolverines Bluella taukoa oli yhden viikon verran. Lisäksi Wolverines Bluella oli takanaan ennen ottelua kaksi voittoa sekä yksi häviö. Jaguarsilla puolestaan yksi ottelu vähemmän pelattuna, joista tuloksina yksi voitto sekä yksi häviö. Mielenkiintoiset asetelmat otteluun loi se, että Wolverines Blue otti voiton Kotka Eaglesia vastaan, kun taas Jaguars hävisi oman ottelunsa Kotkaa vastaan.

Ensimmäistä neljännestä ei ehtinyt kulua kuin hetken, kun Jaguars avasi pistetilinsä #31 Mimmi Huuskan juostessa loistavien blokkien takaa vauhdikkaasti pallon kanssa maaliin. Tämän jälkeen  #22 Inka Heikkinen potkaisi lisäpisteen onnistuneesti haarukkaan ja Jaguars siirtyi 7-0 johtoon.  Wolverines hyökkäys pääsi kertaalleen uusille yrityksille, mutta Jaguars puolustus onnistui taidokkaasti pysäyttämään hyökkäyksen. 

Toisen neljänneksen alussa Wolverines Blue kavensi hienolla heittopelillä, #7 Emmet Lappi heitti pallon #26 Vera Holmqvistille, joka juoksi touchdownin. Lisäksi Wolverines pelasi onnistuneesti lisäpisteyrityksensä ja näin ollen Wolverines siirtyi johtoon 7-8.

Jaguars onnistui kuitenkin jälleen maalinteossa juoksupelillä, kun asialla oli #31 Mimmi Huuska. Tilannetta edelsi #10 Lotta Hulkon heitto, jonka #2 Tanja Raatikainen koppasi kiinni aivan maalialueen tuntumassa. Jaguarsin pelattua lisäpisteyritystä ei hyväksytty, joten ottelu siirtyi lukemiin 13-8. 

Toisen puoliajan alussa #31 Mimmi Huuska juoksi jo kolmannen kerran pallon kanssa taidokkaan touchdownin. Lisäpisteyritys ei valitettavasti onnistunut. Jaguars kasvatti näin ollen johtoaan lukemiin 19-8. Seuraavaksi Wolverines onnistui syötönkatkossa ja pääsi etenemään pallon kanssa. Jaguars puolustus oli kuitenkin hereillä ja onnistui pysäyttämään tämän etenemisen.

#31 Mimmi Huuska onnistui jälleen nopeudellaan tuomaan Jaguarsille yhden touchdownin kiitäen lähes 60 jaardia pallon kanssa. Lisäpisteyritys ei onnistunut ja ottelua jatkettiin tilanteessa 25-8. Jaguarsin viimeisen touchdownin teki #88 Janika Lahtinen, joka nappasi pelinrakentaja #10 Lotta Hulkon heiton taidokkaasti kiinni maalialueella. Lisäpisteyritys ei onnistunut, joten tilanne siirtyi lukemiin 31-8. Wolverines hyökkäys pääsi lähelle Jaguarsin maalialuetta ja he onnistuivat vielä kerran touchdownin tekemisessä. Pallon onnistuneesti maaliin kantoi #4 Ronja Kemppainen. Lisäpisteyritys ei onnistunut ja helteisessä säässä pelattu ottelu päättyy 31-14 Jaguarsin voittoon.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Jaguarsin sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ahkeroinut #31 Mimmi Huuska ja Wolverines Bluen #4 Ronja Kemppainen.

Jaguarsin hyökkäyksen koordinaattori Mathias Suutari kommentoi sunnuntain ottelua seuraavasti:

“Wolverines onnistui hyödyntämään meidän hyökkäyksen tekemät virheet ja onnistui tekemään niistä muutamia pelikatkoja.”

“Jaguarsin tärkeimmät onnistumiset tulivat loistavasta blokkaamispelistä sekä tehokkaista juoksuista. Lisäksi pelinrakentaja #10 Lotta Hulkko pelasi kypsän pelin ja hänen heittonsa onnistuivat. Jaguarsin parhaana pelaajana palkittu #31 Mimmi Huuska pelasi erinomaisen ottelun ja hänen juoksupelinsä onnistuivat kerta toisensa jälkeen.” Lisäksi Suutari nostaa esiin Jaguarsin laitahyökkääjät, jotka pelasivat hyvän ottelun. Heillä pallot tarttuivat käsiin ja blokit osuivat kohdilleen.

Jaguarsin hyökkäyksen koordinaattori Mathias Suutari.

Jaguarsin puolustuksen koordinaattori Matti Hyvärinen nostaa puolustuksen puolelta esille #13 Tiina Mutasen, joka haki taklauksia hyvin ahneesti ja oli lähes joka downilla pallonkantajassa kiinni. Lisäksi hän haluaa mainita puolustuksen linjassa ahkeroineet #45 Santra Bernitzin sekä Mikkeli Bouncersista saapuneen vahvistuksen #65 Laura Pekkarisen. Hyvärinen mainitsee, että molemmat pelaajat voittivat jatkuvasti omia kaksinkamppailujaan linjassa ja pääsivät tekemään useita taklauksia aloituslinjaan tai sen taakse. 

Jaguars naisten seuraava peli koittaa jo tämän viikon lauantaina 9.7. Vaasassa klo 15.00. Vastaan asettuu Wasa Royals, joka haastaa varmasti Jaguarsia viimeiseen sekuntiin saakka. Ottelussa pelataan tärkeistä pisteistä, kun molemmat joukkueet kamppailevat pudotuspelipaikoista.

Kuvat: Niko Perälä