Juhlaottelu aloitettiin mielenkiintoisissa ja odottavissa tunnelmissa, kun sateesta huolimatta yleisöä ilmaantui paikalle ilahduttavan paljon. Sekä Jaguars että Crocodiles janosivat kauden ensimmäistä voittoa ja lähtivät taistelemaan siitä kynsin ja hampain. Ensimmäisen neljänneksen ajan Jaguarsin puolustus piti hyvin pintansa ja ei päästänyt Crocodilesin hyökkäystä etenemään maalialueelle. Jaguarsin hyökkäys ei lähtenyt riittävän lennokkaasti käyntiin pelin alussa, joten myöskään Jaguarsin puolelta pistesuorituksia ei nähty.
Sateinen sää tuotti haastetta pelaajien pallonkäsittelyyn ja toisen neljänneksen alussa Jaguarsin Toss-peli päättyi pallon rähmäykseen ja omaan maaliin. Tämä avasi Crocodilesin pistetilin kahden pisteen arvoisesti. Toisen ja kolmannen neljänneksen aikana ottelu alkoi siirtymään selvemmin Crocodilesin hallintaan, kun #12 Tiina Salo pisti jalat alleen ja juoksi ihailtavat viisi Toucdownia sekä neljä lisäpistettä. Viidennen lisäpisteen juoksi puolestaan #40 Lillian Nuutinen. Lisäksi kolmannen neljänneksen lopulla Crocodilesin #15 Pinja Lepistö nappasi syötönkatkon ja kuljetti pallon aina maaliin saakka.
Toisella ja kolmannella neljänneksellä nähtiin Jaguarsin hyökkäyksen puolelta paljon luvattua ilmasirkusta. Valitettavasti heitot eivät kuitenkaan meinanneet tarttua laitahyökkääjien käsiin osittain vaikean sään ja osittain hyvin hereillä olleen Crocodiles puolustuksen vuoksi. Jaguarsin valmentaja Pekka Syrjänen kommentoi Jaguarsin pelaamista: “Koko joukkueelta pirteä aloitus. Lieneekö keli vai kokemattomuus vaikuttanut enemmän, mutta suoritustaso ei ollut omalla tasollaan pelin valuessa Crocodilesin hallintaan. Puolustus joutui pelaamaan lyhyillä tauoilla, kun hyökkäys ei saanut rytmistä kiinni. Pienet omat virheet muuttuivat melko helposti vierailijoiden pisteiksi.”
Viimeinen neljännes iski piristysruiskeen Jaguarsin pelaamiseen, kun #88 Janika Lahtinen nappasi #89 Otteliina Rantasen heiton kiinni ja teki Jaguarsin kauden ensimmäisen Touchdownin. Lisävirtaa toi myös Rantasen onnistunut lisäpistepotku. “Johan ensimmäistä pistesuoritusta oli odotettu! Viime viikonloppuna se oli jo lähellä Vaasassa”, Pekka Syrjänen iloitsee.
Viimeisen neljänneksen lopulla nähtiin vielä yksi #12 Tiina Salon komea Touchdown, joka löi ottelun viimeisiksi lukemiksi 7 – 54.
Nyt Jaguarsilla on kaksi viikkoa aikaa lähteä kehittämään omaa peliään uudelle tasolle. Pekka Syrjäsen mukaan tulevilla viikoilla lähdetään treenaamaan lajin keskeisimpiä perusasioita eli taklaamista ja blokkaamista. Seuraava ottelu pelataan 25.7. klo 13.00 Palokassa, jolloin Jyväskylä saa jälleen vastaansa Oulu Northern Lightsin.