- Ajankohtaista, jaguars, nuoret

JAGUARS-NUORTEN KAUDET ALKAMASSA

Jaguarsilla on tänäkin vuonna junioritoimintaa useissa ikäluokissa. Ensimmäisenä ikäluokkana tulikasteensa saa U17-ikäluokka, jonka SM-sarjaan Jaguars osallistuu yhdessä Seinäjoki Crocodilesin kanssa Dragons-nimisellä yhteisjoukkueella.

Dragonsissa rima ja tekemisen taso on asetettu korkealle. Joukkue on valmistautunut kauteen usealla leirityksellä. Rosterista löytyy yli 30 pelaajaa ja valmennukseen lukeutuu Seinäjoella, Jyväskylässä ja maajoukkueissa pelanneita ja koutsanneita valmentajia, kuten Jyväskylän Reo Landen, Akumatti Leskinen ja Aki Ollenberg. Yhteisjoukkue haluttiin perustaa etenkin siitä syystä, että U15-ikäluokasta ulos kasvaneille muutamille 2003- ja 2004-syntyneille pelaajilla olisi varmasti tarjolla omaa taitotasoa vastaava joukkue. Mukana on kuitenkin myös muutamia U15-ikäluokassa ensisijaisesti pelaavia urheilijanuorukaisia.

-Meillä oli viime lauantaina harjoituspeli Vaasaa vastaan ja kausi alkaa tulevana lauantaina 18.7. Seinäjoella Tamperetta vastaan klo 14.00. Ottelusta löytyy live-striimi yhteisjoukkueen FB sivuilla, Reo Landen kertoo.

Dragonsin ja Saintsin lisäksi ikäluokan Suomen mestaruutta tavoittelevat helsinkiläiset Roosters ja ECG sekä edellä mainittu Wasa Royals.

Korona hankaloitti pelaajarekrytointia

U17-yhteisjoukkueen lisäksi Jaguarsilla on oma U15-SM-sarjaan osallistuva joukkueensa sekä yhdessä Kuopio Steelersin kanssa pelaava U11-joukkue.

-U9-ikäisiä on yllättäen ilmestynyt harjoituksiin kentällinen. Mikäli muutama uusi saataisiin vielä tuohon ikäryhmään, päästäisiin pelaamaan loppukesän turnauksiin Vesa Peltola vinkkaa.

-Normaalisti olemme tehneet keväällä paljon koulukäyntejä, joista olemme saaneet uusia pelaajia etenkin paikalliseen JYVÄSKYLÄN SEUDUN U12-JEFULIIGAAn ja sitä kautta U13- ja U11-joukkueisiin. Tänä keväänä koulukäyntejä tai muita pelaajarekrytointitapahtumia ei voitu koronan vuoksi järjestää. Se näkyy toiminnassa tänä vuonna, Peltola kertoo.

U15 lähtee SM-sarjaan vuoden kokeneempana

-Viime kaudella valtaosa U15-joukkueemme rungosta oli 14-vuotiaita. Tällä kaudella emme anna ikävuosissa ja fyysisyydessä niin paljon tasoitusta. Meillä on noin 20 pelurin runko, joka on aika kokenut. Monella lähtee jo käyntiin neljäs tai viides kausi, Peltola kertoo. Hän sanoo epidemian vaikuttavan myös U15-ikäluokkaan.

-Muutama pelaaja vanheni ulos ikäluokasta ja lopetti. Uusia ei ole koronan johdosta tullut yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina, joten rosterimme on hieman viime vuosia pienempi. Mukana on myös kaksi oululaista, joilla ei ole Oulussa omaa joukkuetta. COVID laittoi aikataulut aivan uusiksi ja edelleen on riski, että yksikin tartunta jossakin joukkueessa asettaa porukan karanteeniin kahdeksi viikoksi. Kausi päättyisi käytännössä siihen. Ensisijainen tavoite on ettei tällaisia ikäviä yllätyksiä enää tule ja sarja päästään pelaamaan nyt-suunnitelussa muodossa, jolloin tähtäämme mielestäni finaalipaikkaan, Peltola kertoo.

  • U15-ikäluokka avaa kautensa Espoo Devilsin vieraana sunnuntaina 2.8.
  • Ensimmäisen kotiottelunsa joukkue pelaa Palokassa lauantaina 8.8.

Kiinostaako jenkkifutis?

Harjoitukset ovat Palokan tekonurmella.

Harjoitusajat:

  • TI 17:30-19:30
  • To 17:30-19:30
  • Pe 18:15-20:15

Harjoituksiin on kaikki tervetulleita kokeilemaan. Lisätietoja voi kysyä päävalmentajalta tai joukkueenjohtajilta.

Ilmoittautumislomake 2020

Nuorten Päävalmentaja
Vesa Peltola
noitaking@gmail.com
040 749 4493

Joukkueenjohtaja U11, U12 ja U13
Tero Tuovinen
tero.tuovinen@jyu.fi
04053110791

Joukkueenjohtaja U15
Tanja Tuovinen
tanja.tuovinen@gmail.com
040 8212962

Joukkueenjohtaja U17
Reo Landen
reo.landen@gmail.com
044 0245669